Tervetuloa TTf:n sivustolle
Ajankohtaista
Vuosi vaihtui 2022->2023. Uskomatonta ja mukavaa, että olemme edelleen ja koronan jälkeen voimissamme. Käyntiinlähtö on ollut koronan jälkeen kieltämättä hieman haasteellista, mutta näyttää siltä, että tarve tällaiselle yhteisöllisyydelle on olemassa. Taloyhtiöiden yhteistyölle on aina tarve ja sitä me TTf:ssä jatkamme edelleen. Jäsenten tukea tarvitaan!
________________________________
Toiminta alkoi jo 26.4.2006, jolloin pidettiin 1. yhteiskokous n. 20 yhtiön läsnäollessa. Yhdistyksen perustamisasiakirja allekirjoitettiin 13.3.2007. Tähän mennessä on kokoonnuttu reippaasti yli 100 kertaa. Kiitos kaikille jäsenille tuesta menneinä vuosina ja kannustuksesta jatkaa toimintaa kaikkien hyväksi.
____________________________________________
TTf on asunto-osakeyhtiöistä koostuva ja niiden puheenjohtajien ja hallitusten välinen alueellinen yhteistyö- ja kehittämisverkosto Suur-Tapiolan alueella. TTf:ssa on tällä hetkellä jäseninä n. 45 taloyhtiötä.
TTf toimii jäsentensä parhaaksi innostamalla ja tukemalla jäseniä toimimaan aktiivisesti jäsentensä toiminnan kehittämiseksi. Samalla se kehittää koko alaa. Perinteinen tapa taloyhtiöiden hallinnoimisessa tai korjaamisessa ei aina ole se oikea, vaan on haettava innovatiivisia, järkeviä ja taloudellisia vaihtoehtoisia tapoja toimia sekä osakkeenomistajien että asukkaiden hyödyksi. TTf:n toiminnan runkona ovat yhteiset kokoukset, koulutustilaisuudet ja vierailut 1-3 kk:n välein. Sen ohella jäsenten välinen verkosto ja sen hyödyntäminen ovat olennainen osa toimintaa.
TTf:n tavoitteena on yhteistyö viranomaisten, järjestöjen, kuntien, tutkimus- ja koulutuslaitosten, palveluntarjoajien, rakentajien ja muiden sellaisten tahojen kanssa, jotka suoranaisesti vaikuttavat taloyhtiöiden kohtaloihin nyt ja tulevaisuudessa. Olimme mm. mukana VTT:n kanssa InSert-hankkeessa. Tarkoituksemme on myös edistää toistaiseksi hyvin puutteellista tutkimustoimintaa peruskorjausten ja yleensä taloyhtiöiden hallinnoimisen alueella.
TTf toimii hyvässä yhteistyössä Kiinteistöliitto Uusimaa ry:n ja Suomen Kiinteistöliitto ry:n kanssa ja niiden kautta myös Isännöitsijöiden auktorisointi ISA ry:ssä
Haluatko kysyä jotakin? Käytä ”yhteystiedot”-palkin alta vasemmassa yläkulmassa olevaa ”ota yhteyttä”–linkkiä tai lähetä sähköpostia. Jos taloyhtiösi haluaa liittyä TTf ry:een, avaa ja täytä jäsenhakemuslomake etusivun oikeasta yläkulmasta ”Liity jäseneksi”–linkin kautta.