RAKENNUSALA ON ERILAINEN TOIMIALA

Kirjoittaja: Ympäristöfyysikko Pentti Kaasinen 8/2015

Toimialat ovat erilaisia. Niillä on kuitenkin yhteinen piirre: Tuotteiden valmistus, myynti ja markkinointi ovat sidottuja sääntöihin, ohjeisiin ja normeihin, standardeihin ja määräyksiin. Niitä ohjaa elinkeinoelämän ja valtion yhdessä sopima toiminta.  Siihen kuuluvat muun muassa tieteellinen tutkimus ja kuluttajavalistus. Edellinen takaa luotettavan tiedon ja jälkimmäinen luo perustan käyttäjäpalautteelle.

Rakennusala ei kuulu joukkoon. Sääntöjä, ohjeita ja määräyksiä on runsaasti, mutta niiden taustalta puuttuu luotettava tieto.  Tieteellistä ja kokonaisvaltaista tutkimusta on niukasti. Luotettavaa tietoa tarvittaisiin esimerkiksi kuntotarkastuksiin, koulujen rakentamiseen ja korjaamiseen, ja passiivitalojen arvioimiseen. Tutkimuslaitoksetkaan eivät ole riskeistä yhtä mieltä. Tutkimusta tarvitsisi myös puukerrostalojen riskien selvittäminen.  Kuluttajavalistuksen puuttuminen rakennusalalta on iso riski yksityistalouksille. Puuttuminen johtuu ilmeisesti siitä, että asuntoa ei pidetä tuotteena. Mutta se on kaupallinen tuote!  Kuten esimerkiksi auto on autoalan tuote. Tai puhelin elektroniikka-alan tuote.

Rakennusalan hallinta on ollut ympäristöministeriölle ylivoimainen tehtävä

Rakennusala on äärimmäisen tekninen ja ammattimainen ala. Sen toiminta on tehokasta ja kovaakin. Rakennushallituksen lakkauttamisen jälkeen 1994 toimialaa ohjaa ministeriöistä pehmoisin, ympäristöministeriö, joka on äärimmäisen kaukana rakennusalan tekniikasta ja sen ammattimaisuudesta. Ohjaavan infrastruktuuri on pääosin valtion – siis käytännössä rakennusalalla ympäristöministeriön vastuulla. Ympäristöministeriöltä sellaista ei lähtökohtaisesti voi millään edellyttää.  Itse asiassa alan ohjaus ei ole kenenkään hallussa. Valtiolle se kuitenkin kiistatta kuuluu.

Valtionhallinnossa pitäisi ymmärtää ja hallita rakennusalan laajoja kokonaisuuksia ja eri tekijöiden riippuvuuksia. Home- ja kosteusongelmat ovat iso ongelma, mutta niitä ei saisi irrottaa rakentamisen kokonaisuudesta. Nyt kehitys on kulkenut terveyshaitta edellä, ja rakennusteknisten syiden selvittäminen on jäänyt vähemmälle. Mikrobiologia ja lääketiede ovat olleet kiinteä osa rakennusalaa.

Valtionhallinnon rakennetta osaltaan ylläpitää väärinkäsitys: Rakennusalaa pidetään vain rakennusteollisuutena. Alan valtionhallinto hahmotetaan huonosti, jopa kansanedustajien keskuudessa.  Valtionhallinnon suhde massiiviseen rakennus- ja kiinteistöliiketoimintaan on lähinnä naurettava. Rakennusmääräykset laaditaan ja alan lait valmistellaan  on pienen ympäristöministeriön (!) osasto rakennetun ympäristön pienessä osastossa. Osasto toimii 0.01 prosentin osuudella (noin 5 miljoonaa euroa) valtion budjetista. Sillä panostuksella ohjataan koko rakennuskantamme ylläpitoa ja uuden rakentamista. Siinä ovat Suomen kaikki rakennukset, asuintalot tärkeimpinä, homekoulut näkyvimpinä. Ei ole ympäristöministeriön vika, että asiat rakennusalalla eivät ole hyvin. Se ei ole oikein minkään yksittäisen tahon vika. Kansa on valinnut eduskunnan. Sieltä ne  valtionhallintoa koskevat päätökset lähtevät.

Alalle tarvitaan oma ministeriö

Rakennusala on niin merkittävä, että hallintoa pitäisi kehittää kokonaan uusista lähtökohdista. Sillä pitää olla vaikutusvaltainen edustaja valtioneuvostossa, rakennusministeriö.

Perusteellisia muutoksia kuluvan vaalikauden aikana on vaikea tehdä, mutta jostakin on aloitettava.  Hallitusohjelmassakaan ei ole mitään rakennusalaan selkeästi liittyvää. Mutta ohjelman kärkihankkeiden sisällä on varmasti kohtia, joihin voisi liittää perusteellisen selvityksen tekemistä hallinnon puutteista ja sen kehittämismahdollisuuksista. Kustannuksiin nähden selvitys tarjoaa valtavia kansantaloudellisia ja yhteiskunnallisia mahdollisuuksia.

Sisäilman tietotaidolla rakennusalan vientimahdollisuudet paranevat

Kosteus- ja homeongelmien kanssa kamppailu ei ole ollut hyödytöntä. Se on tuottanut paljon sellaista sisäilmatietoa, jota muualla maailmassa ei ole. Se pitäisi hyödyntää viennissämme. Bio- ja ympäristöteknologian vientiponnistuksiin liittyviä hankkeita varmasti toteutetaan hallitusohjelman puitteissa.  Näihin sisältöihin voi liittää sisäilman terveellisyyden ja biopuolella puun käyttämisen rakentamisessa. Ne voisivat olla ydinkohtia selvitystyössä. Siihen panostukseen pitäisi irrottaa varoja hallitusohjelmassa olevasta 1600 miljoonasta eurosta. Jo selvitys poikii hankkeita, niiden piloteiksi sopivat julkiset rakennukset, jotka on joka tapauksessa korjattava ja rakennettava. Toiminnan näkyvimmän  ja yhteiskunnallisesti keskeisen ongelman, homekoulujen, osalta valtion ja kuntien keskinäiset vastuukysymykset on mietittävä uudestaan.

Rakentamisen ydinkysymysten kokonaisvaltainen ja perusteellinen selvittäminen on Suomen lähes kohtalonkysymys.

Asuntokauppa on rakennusalan kauppaa. Riskit ovat sen mukaisia

Harvat tunnistavat sen tosiseikan, että asuntokauppa on rakennusalan kauppaa. Niinpä asuntokaupan viiteympäristö on ”rakentamisen huono laatu”.

On kuitenkin tärkeä on tietää, että huonon laadun syy ei ole vain rakentajissa. Valtion rooli on jäänyt kokonaan syrjään alan laatukeskustelussa. Rakennusteollisuudella itsellään on kiistämättä paljon tekemistä ”huonon laadun” parantamisessa, mutta valtion tehtävä on luoda sille työlle puitteet.. Ensinnäkin alalta puuttuu monipuolista ja riippumatonta tutkimusta ja siten luotettavaa ja varmistettua tietoa.  Rakennusalalla, myös asuntokaupan ympärillä liikkuva tieto on pääosin - monen mielestä yksinomaan - liiketoimintalähtöistä. Virallista kuluttajatietoa alalla ei ole nimeksikään. Alalta puuttuvat myös kunnolliset palautemekanismit. Tietämättömyys on heikentänyt kansalaisten taitoa ja motivaatiota huolehtia kiinteistöistään. Laadukaskin talo rapistuu, jos sitä ei osata hoitaa. Kiinteistöjen ylläpitokysymys ei koske vain yksityistalouksia vaan myös esimerkiksi kuntia. Kuntien kiinteistöteknisistä ja kilpailuttamisen taidoista - yhdistettynä valtion toimettomuuteen - homekoulut ovat surullinen esimerkki. 

Poliittiset päätöksentekijät, kansanedustajat ja kuntien valtuutetut, kuten muutkin kuluttajat, ovat rakennusalalla maallikoita. Eduskunta on käytännössä ajopuu rakennusalaa koskevissa asioissa, esimerkiksi ympäristöministeriön laatimien määräysten arvioinnissa.. On absurdia, että äärimmäisen ammattimaista, tehokasta ja kovapintaistakin rakentamisen liiketoimintaa ohjaa ympäristöministeriö. On syntynyt tilanne, että ”ohjattava ohjaa ohjaajaa.”, kuten pari vuotta sitten Helsingin Sanomat määritteli ympäristöministeriön ja rakennusteollisuuden suhdetta. Tekninen asiantuntemus on niin vahvasti rakennusteollisuuden (ja sen oheistoimijoiden) hallussa, että ympäristöministeriöön eri teitä tuleva tietous on lähes täysin liiketoimintalähtöistä. Tähän tilanteeseen rakennusteollisuus ei ole pyrkinyt. Siihen vain on päädytty.

On koomista, että valtion toimenpiteet ovat viime vuosina pääosin tapahtuneet talkoilla. Ympäristöministeriön ylläpitämä ”hometalkoot” on valtion - ei vain ympäristöministeriön - masentava näyttö rakennusalan julkisesta hallinnoinnista.

Ympäristöministeriölle lanseerattu rooli perustuu ilmeisesti siihen, että asuntopolitiikan katsotaan kuuluvan rakennusalaan. Kyllä se siihen kuuluukin, mutta pitäisi nähdä, että asuntopolitiikalla on vain vähän tekemistä rakentamisen käytännön kanssa. Sitä käytäntöä koskevat määräykset laatii ympäristöministeriö.

Tutkimuksen tila rakennusalalla on merkitykseensä nähden huono. Ajankohtaisten home- ja terveysongelmien vuoksi korkeatasoistakin tutkimusta on tehty. Mutta se on kohdistunut ongelmien seurauksiin, mikrobeihin ja terveyshaittoihin. Sekin työ on kokenut pahan kolhun. Terveyshaitan määrittelemiseksi (kemiallinen terveyshaittaindikaattori) perustettiin muutama vuosi sitten hanke TOXTEST.  Hankkeen ulkopuolelta kutsutut tutkijaprofessorit arvioivat tutkimuksen lähinnä nollatutkimukseksi. Terveyshaitalle ei tietenkään löytynyt indikaattoria. Miten olisikaan, koska terveyshaittaa on - hyvin ymmärrettävästi - vielä vaikea määritellä? Monia asiantuntijoita ihmetytti ylipäätään moiseen hankkeeseen ryhtyminen.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM), joka rahoitti tutkimuksen, osoitti hienoa avoimuutta alistaessaan hankkeen tuloksen arvioinnin puolueettomalle kritiikille. Sellaista kritiikkiä olisi kaivattu lukemattomissa muissakin alan hankkeissa.

Passiivi- ja nollaenergiatalot

Passiivi- ja nollaenergiatalot osoittavat, miten heiveröisillä selvityksillä viime vuosien asuntojen rakennustekniikkaa on kehitetty. Niiden rakenteiden riskittömästä toimivuudesta edes alan tutkimuslaitokset eivät ole yksimielisiä. Millään muulla alalla ei ryhdyttäisi sellaisessa ristiriitatilanteessa niin perustavaa laatua oleviin muutoksiin kuin nyt on tehty.

Energiansäästötoimenpiteet asuntojen lisäksi ovat johtaneet ilmanvaihtotekniikalla konstailuun esimerkiksi kouluissa ilman, että käytännön toimivuutta olisi riittävästi mietitty. Homekoulut saattavat olla kallis kokeilukenttä kunnille.

Ympäristöministeriö joutuu tietenkin nyt (ehkä olemme liian kilttejä?) noudattamaan, mitä EU:ssa on sovittu (energiadirektiivi). Mutta perustellusti voi kysyä, onko EU-neuvotteluissa ollut käytettävissä paras mahdollinen asiantuntemus?

Kuluttajavalistus asunnoista puuttuu.

Grynderirakentamisen (aluerakentamisen) ollessa täydessä vauhdissa (40 vuotta sitten!)  arkkitehti Pentti Pantzar kirjoitti rakennusalan johtavassa ammattilehdessä Rakennuslehdessä 6.11.1969

”Tavallisen suomalaisen koulutus on asuntoasioissa olematonta.”

Pantzarin toteamus on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Lieneekö yhteensattuma, että Pentti Pantzarin poika Mika Pantzar toimii Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusprofessorina.

Kiinteistövälittäjät markkinoivat koteja, harvoin asuntoja

Asuntovälitys on osaksi oikeaa välitystä - ostajan ja myyjän yhteen saattamista - mutta enemmän se muistuttaa kovan luokan markkinointia. Välittäjät markkinoivat koteja ja tunnelmaa, ei asuntoja. Tämä on ostajan hyvä pitää mielessä. Koti on paljon muuta kuin asunto. Huonolla asuintokaupalla voi pilata kodin.

Tunnelmakysymystä määrittelee Kari Hotakainen kirjassaan ”Juoksuhaudan tie”. Kiinteistövälittäjä Jarmo Kesämaa pohtii työtään:

”Kun lempeä ilta-aurinko sävyttää vanhan talon keltaista seinää ja säteet laskeutuvat harjan yli sopivasti pihakeinun rakenteisiin, pokaa viedään. Se ajattelee, että näin minä istun tässä ensi kesänä kullan kanssa kylmä juoma kädessä.”

”Meidän täytyy muistaa mitä myymme. Pohjimmaltaan myytävä tuote ei ole asunto, vaan tunnelma tulevaisuus ja toivo”.

Mitä pitäisi tehdä?

Ainakaan ei saisi jäädä tuleen - ehkä paremminkin homeeseen - makaamaan.

Asuntokauppaa koskeva riskinhallinta vaatii uutta kuluttajavalistusta. Se vaati monialaista valmistelua. Siihen on olemassa sopiva tutkimuslaitoskin, Kuluttajatutkimuskeskus. Se yhdistettiin Helsingin yliopistoon, mikä lähtökohtaisesti takaisi monialaisen taustan toimenpiteille.

Kiire kuluttajan riskinhallinnan parantamisessa on, koska rakennusalan kuluttajavalistusta voi nykyään saada vain kuntien maistraateista! Kuinka moni kansalainen mahtaa tässä asiassa tuntea maistraatin?

Rakennusalalle tarvitaan oma ministeriö

Kehittämisajatusten taustalla on vuosikausia ollut rakennusalan rakenteellinen muutos. Eri tahoille pirstoutunut hallinto pitäisi yhdistää yhdeksi ministeriöksi.  ”Rakennetun ympäristön ministeriöksi”. Rakenteen uudistaminen poistaisi suuren osan myös asuntokauppaan liittyvistä yksityistalouksien riskeistä.

Pentti Kaasinen

Ympäristöfyysikko

artikkeli julkaistu blogina: https://intellectualtransitzone.wordpress.com/

22.1.2015

Rakentaminen ja asumisen kestävä kehitys

Vierasbloggaajana hyvän asumisen asiantuntija Pentti Kaasinen. Julkaistu alun perin Intellectual Transit Zone- blogina.

Olen työskennellyt rakennus- ja kiinteistöalalla ympäristöfyysikkona 15 vuotta. Alan ulkopuolelta tulleena keskustelu rakentamisen virheistä ja työkulttuurista on vaikuttanut yksipuoliselta ja pinnalliselta. Oikeita perusteita niin kielteisille kuin myönteisillekin asioille on niukasti. Kun rakennusvirheiden ja työkulttuurin kehnouden syitä ei ole riittävän monipuolisesti selvitetty, syy on sysätty rakennusteollisuuden niskoille.

Rakentamisen ”huono laatu ” pitää asettaa laajempaan kontekstiin. Rakennusteollisuus epäilemättä on välitön syypää – miten muuten voisi olla – rakentamisen heikkouksiin, mutta perussyitä on muualla. Valtio on vähintään yhtä syyllinen. Se ei ole luonut puitteita esimerkiksi alan perustutkimukselle ja kuluttajavalistukselle, siis luotettavan tiedon saamiselle ja kaiken teollisuuden tärkeimmälle käyttäjälähtöisyydelle. Kriittisen tutkimuksen vähäisyys pitää yllä rakennus- ja kiinteistöalaa liike-elämän ehdoin toimivana. Yksityistaloudet pärjäävät siinä kuvioissa asumisensa kanssa huonosti. Asumisen kestävälle kehitykselle tämä on huono maaperä.

Tilanne ei ole huono vain kuluttajan kannalta. Koska asumisen ja rakennusteollisuuden välillä ei ole luotettavaa tiedonvälitystä, alan käyttäjälähtöisyys on varmasti heikointa keskeisessä suomalaisessa elinkeinoelämässä. Kuluttajien saatavilla on lähinnä kaupallista informaatiota. Tästä osaltaan johtuvat epäonnistumiset alan tuotekehityksessä.

Valtionhallinnossa tehtiin merkittävä virhe, kun rakennusalan ohjaus (määräykset) 1990-luvulla siirrettiin ympäristöministeriöön ja rakennushallitus lopetettiin. Valtion napanuora rakennusalaan katkesi. Jälkikäteen ajatellen tuntuu järjettömältä, että elinkeinoelämän tehokkaimman ja pragmaattisimman osan ohjaus tyrkättiin heikoimmalle ministeriölle. Seuraukset näkyvät nyt. Ympäristöministeriö hankkii (sitä ehkä itse havaitsematta) rakennusteknisen ja rakentamisen kenttätyötä koskevan asiantuntemuksensa rakennusteollisuudelta ja sen sidostahoilta. Muita mahdollisuuksia on niukasti. Kärjistäen kuitenkin voi sanoa, että ohjattava ohjaa ohjaajaa. Tässä ympäristöministeriön epäonnistuminen on jotenkin ymmärrettävää. Toinen seikka ei ole yhtä ymmärrettävä. Se on anteeksiantamattoman vähäinen yhteistyö muiden ministeriöiden kanssa. Vain sosiaali- ja terveysministeriön kanssa on kanssakäymistä, mutta se on johtanut koko ongelmakentän väärin käsittämiseen. Rakentamisen kehittämisestä tuntuu tulleen homeiden ja lääketieteen tutkijoiden työkenttä.

Rakennusalaa on käsitelty politiikan piirissä lähinnä harmaan talouden ja viimeksi homekoulujen vuoksi. Millä tietämättömyyden tasolla politiikassa liikutaan, kuvaa eduskunnan viime syksyn toiminta. Eduskunnan tarkastusvaliokunta tilasi mielestään kattavan selvityksen homeongelmista, ilmeisesti tuskastuneena median homemyllytykseen. Selvitys maksoi tiettävästi noin 70 000 euroa ja se kesti kahdeksan kuukautta. Summa on absurdi. Sillä piti selvittää maan talojen homeongelmat ja esittää niihin ratkaisut.

Mitä pitäisi tehdä?

Iso kuva rakennusalasta ei ole synkkä.  Muutosten tekeminen nopeasti ei vain ole helppoa, koska perusvirhe on valtionhallinnossa. Alalla on puutteita ja ristiriitaisuuksia, jotka pitäisi korjata. Betonin ja puun kamppailu rakentamisen perusmateriaalina nakertaa alan sisäistä yhteistyötä. Kamppailulla on poliittinen tausta, joka on omiaan tekemään kansataloudellisesti merkittävistä ratkaisuista lyhytnäköisiä. Labiili tilanne esimerkiksi puukerrostalorakentamisessa vaikuttaa ajankohtaisesti suurissa rakennushankkeissa.

Johtavien asiantuntijalaitosten, VTT:n ja Tampereen teknillisen yliopiston näkemysten eriävyys energiamääräysten soveltamisesta on huolestuttavaa. Nyt tehdään passiivitaloissa ja nollaenergiataloissa ratkaisuja, jotka ilman tutkimuslaitosten tiivistä yhteistyötä saattavat pahentaa nykyistä kosteus- ja homevauriotilannetta. Näkemykset pitäisi sovittaa yhteen yhteistyöllä, jossa myös Aalto yliopiston monialaisuus voisi avartaa näkökulmia energiamääräysten soveltamisessa.

Käyttäjälähtöisyyttä ei saa unohtaa. Sitä voi parantaa ottamalla rakennus- ja energiatekniseen yhteistyöhön mukaan kuluttajaviestinnän asiantuntemusta.

Rakennusteollisuuden usein arvosteltu ulkomaalaisomistus ei rajattuna ole vain kielteinen seikka. Esimerkiksi ruotsalaisten rakennusjättien läsnäolo Suomessa voi olla vahvuus, kun asumisen teknologiaa viedään maailmalle. Sama koskee materiaali- ja tarviketeollisuuden omistusta.

Pentti Kaasinen/2013

Kaukolämpö ja sitten se muu lämpö;

"Kilpailuvirasto lähetti viikolla 39 maan kymmenelle suurimmalle kaukolämpöyhtiölle laajan kyselyn yhtiöiden soveltamista kaukolämmön hinnoitteluperusteista. Selvitysten tavoitteena on muodostaa näkemys siitä, onko alalla syytä epäillä esiintyvän kilpailunrajoituslain tarkoittamaa kohtuutonta hinnoittelua ja onko kaukolämmön hinnoittelua tutkittava yksityiskohtaisemmin.

Kaukolämpöyhtiöillä on vahva asema asiakkaisiinsa nähden. Kaukolämpöverkkoon liittymisen kustannukset ovat niin suuret, ettei asiakas voi enää käytännössä vaihtaa lämmitysmuotoa, jos hän on jo valinnut kaukolämmön lämmitysmuodokseen. Lisäksi kaukolämmön markkinaosuus lämmitysmarkkinoista on varsinkin suurimmissa kaupungeissa korkea. Yhtiöiden toimintaa markkinoilla onkin perusteltua tarkastella kilpailunrajoituslain tarkoittaman määräävän markkina-aseman näkökulmasta.

Kaukolämmön asema lämmitysmarkkinoilla vahvistui 1.1.2009 voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain muutoksen myötä edelleen, sillä uudisrakennuksille voidaan nyt useissa tapauksissa määrätä asemakaavassa liittymisvelvoite kaukolämpöverkkoon. Lakimuutos lisää yhtiöiden vapautta hinnoitella kaukolämpö kilpailevista lämmitysmuodoista riippumattomasti, koska lakimuutosta sovellettaessa yhtiöiden ei tarvitse pelätä asiakkaiden etsivän muita vaihtoehtoisia lämmitystapoja."

Ym. teksti on suoraan Kilpailuviraston tiedotteesta ja alleviivaus on allekirjoittaneen. Voiko ko. laissa olla perustavaa laatua oleva virhe? Onko siis niissä tapauksissa ihan pakkokeinoin liityttävä kaukolämpöverkkoon, joissa virkamiehet/poliitikot asemakaavaa valmistellessa/siitä päättäessään parhaimmaksi katsovat ? Eikö vapaa valinta toimi ja voivatko muut kuin taloyhtiö itse päättää lämmitysmuodon ja samalla kääntää selkänsä uusille, yhä parempia hyötysuhteita näyttäville ja halventuville energiamuodoille kuten maalämpö? Omasta mielestäni maalämpöasiat on nostettava tutkimuspöydälle ja katsottava suurennuslasin kanssa mitä siinä nyt on, mitä sille voi tehdä ja miten sitä voi hyödyntää. Samanaikaisesti, kun mekkaloidaan eristysten ja vuorivillojen lisäämisestä, voisi yhtä hyvin edesauttaa halvempien lämmitysmuotojen saatavuutta ihan reilun kilpailun hengessä.

28.9.2009/ Olavi Merikanto

Mitä ihmettä tapahtuu rakentamisessa?

Kuulimmeko oikein päivän uutisissa 1.9.09? Kerrottiinko oikeasti sellaisista linjasaneerauskohteista, että jopa 80-tai 90- luvulla rakennetuissa taloyhtiöissä tai muissa kiinteistöissä kärsitään putkivuodoista ja huonosti rakennetuista putkilinjoista? Olemmeko sellaisessa tilanteessa, joista jatkuvat päiväkotien homeuutiset meille kertovat? Nimittäin siitä, että uudet hienot paikat rakennetaan edustaviksi, mutta muutaman vuoden päästä vuotaviksi ja homehtuviksi. Kukaan ei koskaan kysy sitä, että miksi näin tapahtui ja kuka pannaan vastuuseen!

Onko tämä merkki siitä, että rakennusteollisuus, tai yksittäiset rakentajat ovat välinpitämättömiä, vai ontuuko tilaajavastuu ja valvonta? Uutiset tiesivät kertoa, että vakuutusyhtiöt uusien taloyhtiöiden vesivuotojen seurauksena nostavat kaikkien kiinteistöjen vuotovahinkovakuutusmaksuja.
Olisiko vakuutusyhtiöiden vihdoin syytä kysyä, kuka on vastuussa ja korvausvelvollinen, eikä aina vain miettiä sitä, että miltä momentilta korvaus taas maksettaisiin? Tai sitä, että pannaanpa vanhemmat taloyhtiöt joka tapauksessa maksamaan, kun niillä sattuu olemaan vanhat putket.

Herää kysymys, että olisiko vakuutus- ja rakennusteollisuuden syytä herätä siihen todellisuuteen, että taloyhtiöiden vuotoja eivät välttämättä aiheuta vanhat putket, vaan huolimaton työ. Jos uusissa taloyhtiöissä tai juuri tehdyissä putkiremonteissa tapahtuu vuotoja, niin on absurdia, jos niistä aiheutuu lisäriskiä ja - kustannusta paremmin rakennetuille vanhemmille taloyhtiöille, vaikka niissä eletään korjausrakentamisen odotuksessa ja - todellisuudessa. On paljon vielä vanhoja asuntoyhtiöitä, joissa putket ovat kunnossa ja laatu kohdallaan. Kuka haastaa sen ja väittää, että näin ei ole?

Jos jollakin alan ekspertilllä on vastine, niin mielellään julkaisemme sen palstallamme.

1.9.2009 / Olavi Merikanto