Historiaa
TTf on perustettu 4/2006. Lähtölaukaus kehittämiselle oli siitä itsestään tehty artikkeli 5.4.2006 Länsiväylässä (alempana), joka käsitteli taloyhtiöiden ongelmia ja haasteita liittyen niiden hallintoon, isännöintiin, huoltotoimintaan ja peruskorjauksiin. Perustamisajatukseen liittyi tunne, että taloyhtiöt ja niiden hallitukset tarvitsevat oman paikallisen foruminsa, jossa puheenjohtajat ja hallituksen jäsenet voivat luottamuksellisesti keskustella sekä saada tukea ja neuvoja yhteisistä ongelmista. Yhtä suuri tarve oli ja on miettiä yhdessä tapoja, miten taloyhtiöiden asioita voitaisiin kehittää. Yhdistyksen muodon se sai 7/2007.
ARTIKKELI LÄNSIVÄYLÄSSÄ 5.4.2006
"Miksei taloyhtiöistä haluta pitää huolta?"
> Olavi Merikanto penää asukkaiden aktiivisuutta ja haluaisi perustaa
> asunto-osakeyhtiöiden puheenjohtajien yhteistyöverkoston
>
> Olavi Merikanto on perustamassa Tapiolan alueelle asunto-osakeyhtiöiden puheenjohtajien ja hallitusten foorumia, jossa voisi vapaamuotoisesti purkaa paineita, vaihtaa mielipiteitä ja harkita edullisia yhteishankintoja. Merikannolla on 25 vuoden kokemus eri taloyhtiöiden hallitustyöskentelystä. Tällä hetkellä hän toimii yhden tapiolalaisen taloyhtiön puheenjohtajana.
> Merikannon mukaan taloyhtiön puheenjohtajan puuha on yksinäistä. Ihmisiä on vaikea saada kiinnostumaan taloyhtiön asioista, yhtiökokouksissa käsitellään usein vain lain määräämät pakolliset asiat ja yhtiön pitkäjänteinen kehittäminen jää jalkoihin. Taloyhtiöiden toiminnan pitäisi
kuitenkin olla ammattimaista, koska moni yhtiö on juuri nyt suurten remonttiurakoiden kynnyksellä.
> - Miksi ihmiset eivät välitä omaisuudesta, joka on asunnossa kiinni? Onko kyse välinpitämättömyydestä. Kaikkien pitäisi herätä huolehtimaan siitä, että omaa omaisuutta hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Jos hallitustyö pelottaa, voisi olla muuten aktiivinen yhtiön asioiden
hoidossa. Merikanto kaipaisi mielipiteiden vaihtoa niin oman taloyhtiön sisällä kuin laajemminkin. Hänen mielestä taloyhtiöiden aktiivien kannattaisi vaihtaa kokemuksia hyvistä remontoijista ja harkita yhteishankintoja säästösyistä.
> - Jos usealla yhtiöllä olisi tarve esimerkiksi tarve vaihtaa lukot, olisi järkevää tehdä yhteistyötä. Yhteishankinnasta voisi saada paljousalennusta. Merikanto ehdottaa, että taloyhtiöiden yhteistyöfoorumi perustettaisiin ainakin aluksi asukasyhdistys Tapiolan Killan yhteyteen. Tapiolan Kilta toimii Tapiolan alueellisen omaleimaisuuden ja asuinviihtyvyyden puolestapuhujana, ja ottaa kantaa muun muassa kaavoituksellisiin kysymyksiin. Merikanto on Tapiolan Killan varapuheenjohtaja.
> - En tiedä, olenko ainoa puheenjohtaja, jota huolestuttaa se, riittävätkö isännöintiyhtiöiden kapasiteetti ja hallitusten ja isännöitsijöiden kokemus?
>
Asunto-osakeyhtiötä viedään kuin pässiä liinassa
>
> Merikannon mielestä myös taloyhtiön ja isännöitsijän yhteistyössä olisi tehostamisen varaa. Merikanto muistuttaa, että isännöitsijän ja taloyhtiön eduissa on väistämättä ristiriita; isännöitsijä toimii ennen kaikkea isännöintiyhtiön asettamien tavoitteiden ja pelisääntöjen mukaan, ei taloyhtiön. Lisäksi isännöitsijän aika on usein kortilla, koska hänellä on paljon muitakin yhtiöitä hoidettavanaan. Merikannon huolta lisää se, että Tapiolan alueen taloyhtiöiden remonttitarpeet kasvavat huimaa vauhtia. Korjauksia on tulossa lukumääräisesti paljon ja remontit ovat isoja.
> - Nyt korkeasuhdanteessa remonttien hinnat ovat vääristyneitä, taloyhtiöille on usein tarjolla vain kalliita ratkaisuja ja korjausvaihtoehtoja. En odota laskusuhdannetta, vaan uusia avauksia urakoitsijoilta, innovatiivisia korjausvaihtoehtoja, jotka olisivat edullisia mutta kestäviä. Nykyään asunto-osakeyhtiöitä viedään kuin pässiä liinassa. Merikannon mukaan taloyhtiön pitäisi edellyttää isännöitsijältä jatkuvaa urakoitsijoiden siivilöintiä, ja urakoitsijoiden kilpailuttamista remontin alla.
> - Sellaiset isännöitsijät ovat harvassa, jotka aktiivisesti ehdottaisivat taloyhtiöille, mitä asioita pitäisi miettiä ja mitä tehdä. Kiinteistöala pitäisi laittaa purkkiin, ravistaa ja katsoa, mitä sieltä tulee ulos. Alaa rasittavat vuosisataisen jäykät perinteet.
> Olavi Merikanto odottaa kommentteja ja ideoita taloyhtiön foorumin perustamisesta osoitteessa olavi.merikanto@pp.inet.fi